Perinteikkäät erämelonnan SM-kilpailut järjestetään tänä vuonna Ruoveden
upeissa maisemissa. Kilpailun nimi, Turso 2013, viittaa alueen vahvaan
siteeseen kansallisromanttiseen taiteeseen ja Kalevalassa esiintyvään
vedenhaltija Iku-Tursoon.
Kilpailun järjestäjänä toimii melontaseura Tampereen Vihuri yhteistyössä Suomen Ladun ja Suomen melonta- ja soutuliiton kanssa.
Erämelonnan SM-kilpailu on taito- ja tietolaji. Kilpailureitin varrella on tehtävärasteja, joissa mitataan
luonto-, melonta-, erä- ja kulttuuritietoja ja taitoja. Kilpailun voittaa eniten pisteitä kerännyt.
Kilpailu on avoin kaikille, joilla on hallussa viileillä vesillä ja luonnossa liikkumisen perusteet.
– Uusi ajatus tänä vuonna on rastitorit, joissa on yhdessä paikassa useampia tehtäviä. Aiemmin
rantautuminen ja vesille meno on vienyt älyttömästi aikaa ja energiaa, kun lähes jokainen rasti on
ollut eri paikassa, mutta nyt osallistujat saavat meloa parhaimmillaan puolitoista tuntia yhteen
menoon, kertoo ratamestari Jari Kaaja.
Kilpailun nimestä huolimatta harrastesarjoihin voi osallistua myös soutuveneellä, mutta SM-titteleistä
kilpailevat vain kajakeilla ja kanooteilla liikkuvat.
– Toivottavasti soutuvenemahdollisuus tuo uusia ihmisiä. Eräopasyrittäjä Pekka Tyllillän kanssa
puhuttiin myös, että harrastesarjoihin voisi osallistua vaikka hänen kehittämällä kuuden hengen
suurkanootilla, myös Erämelonnan SM-kilpailuja Kangasalla vuonna 2006 järjestänyt Kaaja visio.
Turso 2013 on iso ponnistus Tampereen Vihurille. Kilpailujen järjestelyihin osallistuu noin sata
vapaaehtoista, joista osa tulee Ruoveden kanoottipurjehtijoiden ja muiden yhteistyötahojen kautta.
Kilpailijoita odotetaan saapuvan noin kaksi sataa.
Ruovesi valikoitui kilpailujen pitopaikaksi nimenomaan erämaisten vesistöjensä ansioista.
– Olen toistaiseksi katsellut kilpailualuetta vain kartalta. Hyvältä näyttää! Kohtuu kapeita ja mutkikkaita
vesistöjä, ei jättiselkiä, kertoo ratamestari.
Kilpailu vaikuttaa varmasti Ruovedellä koko ensi kesän ajan.
– Kangasalalla kun oli kisa keväällä, niin sinä kesänä tuli paljon melojia samalle alueelle. Erämelonnan
SM-kilpailut markkinoi hyvin aluetta. Ja kun on kerran käyty kilpailemassa, niin myöhemmin
kesällä tuodaan kavereita, puolisoita ja melontaseurojen porukoita mukana, Kaaja sanoo.
Ilmoittautuminen kilpailuun onnistuu helmikuun alusta lähtien osoitteessa
www.eramelonta.fi.
1 kommentti:
Tää olis aika kiva.. erätaitoinen kaveri nyt etsinnässä :)
Lähetä kommentti