torstai 3. maaliskuuta 2011

Suomen paras sporttiporukka

Sport-lehdessä 1/11 haettiin Suomen parasta sporttiporukka. Ilmoituksesta ei selvinnyt mihin päivään mennessä hakemukset pitää toimitukseen toimittaa, joten toimin heti kun sen huomasin. Kirjoitin nopsaa tekstin, joka Koivu, Merja ja Olli ovat lukeneet. Nyt peukut pystyyn, että juttu ehti määräajassa, sillä mehän ollaan Suomen paras sporttiporukka!

Olemme Valkeakoskelta kotoisin oleva liikuntaporukka, Hurahtanet nimeltään. Meitä on n. 25-30 aktiivijäsentä. Porukan kokoaminen alkoi yhdestä työporukasta, Valkeakoski-opistolla virisi innostus juoksuharrastuksen aloittamiseen ja osallistumaan Forssan suvi-iltaan. Tästä kuntoilu innostus lähti liikkeelle ja porukkaa alkoi tulla mukaan myös työpaikan ulkopuolelta. Lopulta meitä oli koossa iso joukko ja meillä oli niin hauskaa yhdessä, että päätimme ”perustaa” juoksuseuran.  Olemme ihan epävirallinen, emme ole rekisteröitynyt yhdistys. Toimintamme lähti käyntiin joulukuussa 2008. Silloin ajatuksena oli koota lisää porukkaa, että voidaan tehdä erivauhtisia yhteislenkkejä, koska porukassa kaikki on hauskempaa.
Yhteislenkkipäiviksi päätettiin keskiviikko ja sunnuntai. Porukkaa yhteislenkeillä kävi todella hyvin, maksimimäärä yhdellä lenkillä taisi olla 19. Pikkuhiljaa aloimme miettiä muitakin yhdessä olemisen muotoja. Näiden vuosien aikana meillä on ollut paljon yhteisiä ihania tapahtumia. Kaikki liikunnasta kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan meidän toimintaan. En oikein tiedä kuinka tätä meidän toimintaa lähtisin kuvailemaan, joten päädyin kertomaan joistakin tapahtumista vuosittain.  

Vuosi 2008
Toiminta alkoi joulukuussa, ohjelmassa meillä oli yhteislenkit ja pikkujoulu.

Vuosi 2009
Vuoden 2009 aloitti tammikuussa Huristen oma luisteluhiihtokoulu, opettajana meillä oli Joonas Heinänen. Tammikuussa meillä oli myös oma ”leikkimielinen” punnerruskisa ja tammikuun lopussa Kotirataultra tapahtuma, joka toteutettiin laajennetuilla säännöillä perinteiseen verrattuna, meillä lajeina oli myös hiihto ja luistelu. Päivän päätteeksi syötiin ja saunottiin. Tammikuussa osallistuimme myös Valkeakosken Ladun järjestämään Kuutamohiihtoon. Helmikuussa teimme retken Saarikyliin luistelemaan. Pääsiäisenä meillä oli oma järjestämämme Pääsiäisputki. Päivän lajit oli sähly, jumppa, kuntonyrkkeily, vesijumppa ja lopuksi venyttely. Päivä oli rankka, mutta kannatti! Tuli todella hyvä fiilis kun oli kaikkensa antanut.
Kesäkuussa oli viikon mittainen yleisurheilukoulu, ohjaajana Sanna Myllylä. Tämä oli yllättävän rankkaa ja löytyi ihan uusia lihaksia. Elokuussa oli kesäpäivän yhteydessä Huristriathlon, lajeina oli kävely, pyöräily ja juoksu.  Kisojen päätteeksi syötiin ja saunottiin. Syyskuussa oli mm. patikkaretki Laipanmaahan. Lokakuussa osallistuimme Jämillä pidettävään Mini-Rogaining tapahtumaan. Hurahtaneilta oli peräti 7 joukkuetta mukana. Marraskuussa pidettiin Valkeakosken uimahallissa meidän oma uintikisa. Ja joulukuussa perinteinen pikkujoulu, jossa palkittiin vuoden Hurahtanut Mervi Koivu.

Vuosi 2010
Vuosi aloitettiin taas Valkeakosken Ladun järjestämällä Kuutamohiihdolla ja tammikuun lopussa oli taas Kotirataultra. Helmikuussa kehittelimme Kalevan-kierrosta mukailevan Huris-kierroksen. Lajeina tässä Huris-kierroksessa on luistelu, hiihto, juoksu, pyöräily, suunnistus, rullaluistelu, uinti ja melonta/soutu. Lajeille päätettiin matkat, sekä puolikas Huris-kierros että kokonainen. Jokainen saa suorittaa lajit silloin kun omiin aikatauluihin sopii sekä itse valitsemassaan paikassa. Vähintään viiden lajin suorittaminen oikeuttaa kunniakirjaan. Blogissa on taulukko mihin omat suoritukset merkataan. Helmikuussa harrastettiin seinäkiipeilyä, oltiin kuntotestissä Pirkkahallissa sekä tehtiin luisteluretki Saarikyliin. Toukokuussa teimme maratonmatkan Riikan maratonille. Osa porukasta meni täyden matkan, osa puolikkaan ja osa 5 km:n lenkin. Olimme suurin ulkomaalainen osallistujaseura, meitä oli yhteensä 19 juoksijaa ja 7 huoltajaa.
Heinäkuussa oli Huristen kesäpäivä, kisattiin joukkueina mukavia rasteja. Lopuksi saunottiin ja syötiin. Heinäkuussa teimme pyöräretken Visavuoreen, taisi olla kuuman kesän ainoa rankkasateinen päivä. Heinäkuussa teimme uuden aluevaltauksen, osa osallistui Kukkia triathloniin ja elokuussa osa porukasta Hauhon jokamiestriathloniin. Syyskuussa osallistuttiin isolla porukalla Maisematiemaraton juoksutapahtumaan. Pari innokasta juoksijaa ei päässyt työvuoroista johtuen Maisematiemaratonille, joten järjestimme oman Koivu – puolimaraton tapahtuman. Tapahtumassa oli vain porukasta kaksi juoksijaa, mutta kannustajia sitäkin enemmän. Lokakuussa oli Pirkan hölkkään valmistava Pastaparty ja seuraavana päivänä Pirkan hölkkä. Lokakuussa oli myös Jämillä Mini-Rogaining tapahtuma, jossa taas olimme mukana. Joulukuussa itsenäisyyspäivänä vietettiin Supermaanantaita, ohjelmassa oli luistelu, hiihto ja lopuksi kävelylenkki. Pikkujouluissa vuoden Hurahtanet – henkilöksi valittiin Ville Rinne ja kahdeksalle Hurahtanet jäsenelle luovutettiin Huris-kierroksen kunniakirja.

Vuosi 2011
Tammikuussa osallistuttiin Toijalassa LesMills tapahtumaan, 5 LesMills jumppaa putkeen. Oli rankka päivä! Helmikuussa osallistuttiin Vierumäellä 24 h:n hiihtoon 8-hengen joukkueella. Tästäkin tapahtumasta jäi hyvät muistot. Kaikki hiihtivät hyvin ja hyvä yhteishenki kantoi meidät väsymyksen yli.

Mielestämme meillä on todella hyvä porukka. Joukkoon kuuluu monen tasoisia sekä eri-ikäisiä liikkujia. Olemme huumorintajuisia sekä iloisia liikkujia. Meillä on aina yhdessä tosi hauskaa! Edellä kerrottujen tapahtumisen lisäksi olemme osallistuneet ahkerasti suomessa pidettäviin juoksutapahtumiin vaihtelevalla kokoonpanolla. Viime syksynä Pirkan hölkkään osallistui 11 Hurista. Ensi syksylle on suunniteltu maratonmatka Bremeniin. Olemme olleet porukalla ulkomailla juoksutapahtumissa Tartossa, Riikassa ja Maarianhaminassa (joka on melkein ulkomailla..). Päälajina meillä on juoksu, mutta harrastamme monipuolisesti liikuntaa. Ja tykkäämme kokeilla eri lajeja. Osa porukasta käy mm. säännöllisesti iltarasteilla, sekä talvella monet hiihtävät.

Teemme yhdessä muutakin mukavaa liikunnan lisäksi. Valkeakoski-opisto on järjestänyt muutamia hyviä liikuntaan ja terveyteen liittyviä luentoja joihin olemme osallistuneet. Lisäksi olemme tehneet teatteriretkiä. Meillä on oma blogi, jonne jokainen voi laittaa omia ehdotuksiaan mitä olisi kiva yhdessä tehdä sekä ilmoittaa omasta lenkistään ja pyytää muita mukaan.  Mielestämme olemme oivallinen valinta Suomen parhaaksi sporttiporukaksi. Pikkusen täpinöissämme odotamme yhteydenottoanne.

7 kommenttia:

Jarmila kirjoitti...

Hyvä Essi!

Niina kirjoitti...

Hyvä Essi:)

Sarkku kirjoitti...

Hyvä Essi!

MoMo kirjoitti...

Hyvä Essi!

ritaatti kirjoitti...

Hyvä Essi!

jenni kirjoitti...

Hyvä Essi!

Mummi kirjoitti...

Onkos kaikki jo varanneet ajan kosmetologille,kampaajalle jne. ja onko uudet urheiluvermeet jo hankinnassa, että ollaan sit lehtikuvassa hyvän näkösiä???