Heidi ei ole lähdössä 24h:n hiihtoon, joten on yksi paikka vapaana! Saara, oletko lähdössä? Olit silloin alussa varasijalla 1.
Vierumäeltä tuli osallistumismaksun lasku 640,00 € eräpäivä 5.1.2011, joten nyt pitää lähtijät olla selvillä. Tai voihan niitä sitten myöhemmin muutella, mutta nyt täytyisi löytää laskulle maksajat. Osallistumismaksu on siis 80 €/hlö.
Nämä henkilöt ovat siis lähdössä aikaisemman ilmoituksen mukaan:
1 Hanna K
2 Mervi
3 Merja
4 Olli
5 Essi
6 Heidi
7 Ismo
8 Anneli
Majoitus on siis varattu täältä. Mökin kokonaishinta 440 €, siis 55 €/hlö.
Hiihto tapahtuu 4.74 km reitillä, jolla on mahdollista edetä joko perinteisellä tai vapaalla hiihtotyylillä. Jokaisen joukkueenjäsenen on hiihdettävä vähintään yksi kokonainen kierros. Muuten järjestystä, viestiosuuksia, lepoaikaa ym. ei ole määritelty.
Viime vuonna lähtö tapahtui perjantaina klo. 18, ja maaliintulo oli vuorokauden kuluttua samalla kellonlyömällä. Koko 24h ajan oli tarjolla pientä syötävää sekä lämmintä ja kylmää juotavaa. Osallistumismaksu sisälsi myös aamiaisen sekä päivällisen. Tapahtumassa oli myös kannustajille ohjelmaa, kuten lapsille maksuton muksula ja aikuisille LesMills -tunteja.
----------
Minulle tuli juuri sähköpostia Tero Kyrkötä Vierumäeltä. Hän kertoi joitakin käytännönohjeita tapahtumista kun niitä häneltä alkuviikosta kyselin. Samaan postiin hän laittoi, että kovin montaa joukkuetta ei voida enää ottaa, joten olkaa nopeita ilmoittautumisen kanssa.
Pitäisikö nyt vaan jollakin kokoonpanolla ilmoittautua ja muuttaa sitten nimiä myöhemmin oikeiksi? Uskon, että saamme 8 henkilöä kansaan. Olin nopee, nyt on Hurikset ilmoitettu mukaan :)
Linkit:
http://www.vierumaki.fi/24h-hiihto-4-5-2-2011/?f2=391
http://www.vierumaki.eu/uploads/ccz6wvnxnlgv_1.pdf
21 kommenttia:
Hyvä, että ilmoitit!!!
Oliko hei Saara (ja Timo)lähdössä?
Vai oliko se vain meidän ajatus :)
Laitoin Saaralle asiasta sähköposti, mutta ei ole vielä vastannut.
Anneli ja Ismo olis mukana (ellei Saara ja Timo jo vienyt viimeisiä paikkoja)
Ilmoittaudun mukaan jos vielä mahtuu :)
Aiai! Meneekin tiukaksi. Kummat ehti ensin :D
Pitääkö perustaa toinen joukkue?
Oho, onpa kivaa kun on innokkaita näin paljon. Kyllähän yksi varamieskin on hyvä olla nimettynä. Miten tämä ratkaistaan?
4 hengen sarjassa on kai vielä tilaa, jos halukkaita on enemmän!
Koskas pidetään palaveria?
Täytys varmaan pian pitää. Onkohan nyt kaikki lähdössä jotka ovat alkujaan ilmoittautuneet? Laskuhan pitää ensi keskiviikkona maksaa. Joten jos joku kenen nimi on listassa ei olekaan lähdössä niin pikainen ilmoitus, että saadaan varahenkilölle ilmoitettua. Mun tilinumero on 116350-256966.
Raija eilen puhui uimahallilla, että olisi kiinnostusta lähteä. Jos tilaa on, niin saataisiinko Hurahtanet 2 -joukkue kasaan?
Mä olen siis ainakin lähdössä!
Minä en ole lähdössä, en yhtään uskalla luvata enkä lupaakaan etten tee taas jotain viime hetken peruutusta. Eikös Taali ja Jaska olleet varasijoilla myös, joten porukka riittää?
Me ollaan Ollin kanssa lähdössä ja maksoin tänään Essi sun tilille osallistumismaksun.
Joko on riittävästi porukkaa??? Jos ei ketään muuta saa, niin minä voin tulla, mutta olen kyllä onneton hiihtäjä:(.
Olen tänään maksanut osallistumismaksuni.
Anneli ja Ismo maksoi 3.1.
Niina, osallistujia on riittävästi. Silloin alkuun kun tästä puhuttiin niin heti varalla ilmoittautui Saara, Tuija ja Jaska. Näistä kolmesta ekana varalle ilmoittauneista Jaska on luvannut lähteä.
Sopisiko palaveri jonakin näistä päivistä?
6.1. klo. 13 eteenpäin
7.1 päivällä
8.1 aamupäivästä
9. tai 10.1 iltapäivällä
12.-14.1 illalla
Hyvä juttu!!
Luin netistä 24h hiihtoviestistä (todella heikosti tietoa muuten). Siellä joku kilpailuun osallistunut kirjoitti, että paras tulos saavutetaan niin, että jokainen hiihtää omalla vuorollaan vain kerran tuon 4.74km:n reitin, ja sitten on vaihto. Jos kukin hiihtää kierroksen kahdesti, hävitään kierrosajoissa huomattavasti, kun hiihtäjä väsyy siitä matkasta.
Toki tämä tarkoittaa sitä, että lepoaika omien vuorojen välillä lyhenee, mutta ehkä tätäkin voidaan varioida sitten, kun asioista sovitaan.
Itse ehkä tykkäisin hiihtää aina vain kierroksen kerrallaan. Kestävyys kun ei oikeastaan ole mun vahvin ominaisuus :)
Mitä mieltä olette?
Joo toi tuntuu hyvältä suunnitelmalta. Kannatan ehdotusta.Ja ainahan sitä voi sit tilanteiden mukaan muutella.Turha sitä on itteänsä ainakaan alussa turhaan väsyttää.Kun ei kai meistä kukaan niin kovin pitkiä matkoja ole tänä talvena hiihtänyt.Tai sit ei ole lenkkivihkoon merkannut ja yllättää koko porukan.
Lähetä kommentti